Keski-Pohjanmaan Kennelpiiri järjesti Ylivieskassa kansainvälisen näyttelyn. Täytyy sanoa, jotta niinkuin laulussakin sanotaan, siellä kaikilla oli niin mukavaa… oi jospa oisin ollut mukana..
Omppu oli Annelin kanssa siellä ja hienosti meni, Omppu sai tulokseksi KÄY - ERI, KÄK 1 !!
Tuomarina kultaisilla oli Zsolt Lokodi, Romaniasta.
Päästiin mekin sitten kuitenkin näyttelytunnelmaan kotikoneella, kun saatiin Ompun näyttelyterveisiä kuvin.


Kuvat: Kristian Enfors
Ompulle ja Annelille onnittelut ja halaukset !!
Suomen Sileäkarvaiset Noutajat ry:n järjestämällä Flattileirillä Himangan Sautinkarilla, josta vastasi Oulun porukka oltiin torstaista sunnuntaihin. Toimintaa oli koko ajalle todella hyvään tahtiin, koulutuksia aamusta heti yhdeksästä ja välillä ruokailua ja taas koulutukset jatkuivat iltapäivälle saakka. Tuli oltua kielikylvyssä neljä päivää… suurin osa koulutuksista oli englannin kielisiä, joten tarkkana sai olla
Markkeerauksia ja ohjauksia harjoiteltiin paljon AVO - VOI luokissa, sekä rivissä työskentelyä. Kalle ja Riki osallistuivat mainittuun luokkaharjoitukseen ja kyllä se alkoikin sujua, ensimmäinen päivä oli vähän hämmennystä, mutta jo seuraavasta alkoi homma olla Rikille selvää, jotta täällä tehdään töitä. Uusia vinkkejä oli jaossa leirin ajan ja sitä yritettiin ammentaa itteemme kovasti, jotta olis sitten taas harkoissa kokeiltavaa.
Tässä muutama otos leiriharkoista



Kiitoksemme leirin järjestäjille
oli todella antoisa leiriaika!!
Terveiset vaunukavereille !! Kiitos mukavasta seurasta ja illanistujaisista